| Totuus on tarua
ihmeellisempaa Tilannekatsaus 23.10.2008 Ihan ensialkuun varoituksen sana seksuaalisesta iloittelusta. Konservatiivisesta kasvatuksestani johtuen kirjoitan heteroseksuaalisesta miehen nakokulmasta. Mikali sukupuolesi tai suuntauksesi on jotain muuta, niin tulkitse varoituksen sanoja soveltaen. Vaikka seksi onkin mukva asia, niin jos olet mies, niin ole aina valppaana ennen kuin antaudut tyydyttamaan kiimaisen naisen. Sinun tulee saada vastaukset mm. seuraaviin kysymyksiin: 1) Onko kiimainen nainen tai hanen aviopuolisonsa karajaoikeuden tuomari? 2) Onko kiimainen nainen tai hanen aviopuolisonsa sanomalehden toimittaja? 3) Jos sait myontavan vastauksen jompaan kumpaan yllaolevista, niin punnitse tarkkaan mitka voivat olla seuraukset jos annat lisaantymisviettiin pohjautuvien halujen ohjata toimintaasi ja vastaavasti sinun tulee punnita mita seuraa jos kieltaydyt. Lisaksi tulee harkita mitka ovat seuraukset, jos aviopuolisolle selviaa tapahtumien kulku myohemmin. Nyt itse asiaan. Peraan kuulutan jalleen kerran sisalukutaitoa ja luetun ymmartamista, seka korvien osalta vastaavia asioita mita aanen muodossa erilaisista kohtuullisen turhista laitteista, kuten televisiosta tai radiosta tulee. Juuri SINA, joka pyoritat siina paatasi lukiessasi tv:n ja radion muka turhuudesta, haastan sinut kaytannon kokeeseen olla ilman kyseisia laitteita kuukauden ajan. Jos kuukausi tuntuu pitkalta, niin kokeile ensin viikon verran. Omakohtaisesta kokemuksesta voin kertoa etta se on terveellista olla ilman kyseisia laitteita ja vaikutukset huomaa hetkessa. Savonsanomien kirjoitus 23.10.2008 heratti hieman kummastusta siina olevien ristiriitaisuuksien takia. 1) Torkeapetos on rikos, sehan on selvaa....yritinkin heti saman tien loytaa verokalentereista ammattia rikollinen. Onhan luonnollista olettaa, etta jos oletetaan jonkun tienanneen rikollisella toiminnalla miljoonia, niin luullisi hanen silloin keikkuvan verokalentereiden karjessa, eiko totta? Monen muun ammatin harjoittajia kylla loytyi, mutta missaan ei tullut vastaan mainintaa etta rikollinen ammattinimikkeena olisi jotenkin tullut esille suurituloisten joukossa. 2) Torkea veropetos oli toinen aika kummallinen asia. Jos oletetaan etta joku olisi saanut petoksella itselleen rahaa, niin onko todellakin niin etta siita tulisi maksaa veroa? Siita heraakin toinen eettinen kysymys eli jos joku maksaisi rikoksella ansaitusta tulosta veroa, niin syyllistyyko verottaja silloin katkemisrikokseen vai rahanpesuun? 3) Onko karajaoikeus jaavi tekemaan paatoksia asioissa, joihin verottaja on sotkeutunut? Eikos molemmat kuulu vahan niin kuin samaan liigaan eli pelaavat molemmat valtion firmassa eli ovat ainakin maallikon silmissa selvasti joukkuetovereita. Jos nain on, niin mita asialla tulisi tehda? 4) Ja sitten, jos oletettaisiin etta "kaksikko" oleilisi edelleen Thaimaassa tai jossain muualla ulkomailla, niin onko nyt sitten niin etta ansioista ulkomailla ei saakaan mitaan verohelpotuksia? 5) Rahankerayskin on rikos? Varokaa keraamasta pudonneita kolikoita kadulta, seuraavana rikosnimikevuorossa on marjanpoiminta. 6) Helppohan se on poissaolevia vangita, eipahan tule vastakkaisia mielipiteita vaan homman voi saveltaa ihan oman mielensa mukaan. Olisi ehka ollut reilua ottaa yhteytta "kaksikkoon" ja kysya edes mielipidetta ennen kuin tuollaista lahtee touhuamaan, jos tuo tarina nyt ei vaan ole sitten ihan toimittajan tuulesta tempaisema ja oletettaisiin etta karajaoikeus olisi oikeasti jotain tuollaista mennyt tekemaan. Mista kaikki sai alkunsa ja mika on sitten totuus? Sita alkua ei varmaan tieda kukaan, mutta ainakin kyparapakko oli yksi kaanteen tekeva virstan pylvas. Ensin se tuli moottoripyorailijoille, sitten mopoilijoille ja nyt kovaa vauhtia tulossa pyorailijoille ja sen jalkeen jalankulkijoille. Kylla, niin se vain on.....en eksynyt aiheesta ja laakityksessakaan ei ole ollut oleellisia muutoksia viimeaikoina, joten kypara se on tassa oleellisessa asemassa. Joskus aiemmin moni on lukenut kirjoituksiani tai ollut paikalla kun filosofioin aiheista pelko ja halu seka siita kuinka ne ohjaavat ihmisten toimintaa. Pelkoa hyvaksi kayttaen saadaan ihmiset kayttamaan kyparaa, mutta mita ne ihmiset pelkaavat......loukkaantumistako? Ei suinkaan vaan sita, etta poliisi sakottaa. Jos kysyt joltain sellaiselta motoristilta tai mopoilijalta, joka 70- ja 80 luvuilta muistaa jotakin, niin saat oikean vastauksen. Ihan sivuharppauksena aiheeseen, niin Suomen Valtio myy omassa huumausainekaupassaan liuotinainetta nimelta alkoholi, joka tehokkaasti tuhoaa muistia. Ja takaisin kypariin eli jos sinulla on mahdollisuus tutustua kulttuureihin joissa kyparapakko on tullut vasta ihan askettain, niin kylla saat aina vastaukseksi sakottamisen pelon ainoana syyna kyparan kayttoon. Mika se kypara sitten oikeasti on? Kyparapakko on yhteiskunnan taholta tuleva aivopesumetodi, jolla totutetaan kansalaiset siihen, etta heidan paahan voidaan asettaa juuri niita asioita joita vallan pitajat haluavat. Media nayttelee merkittavaa osaa tassa prosessissa, koska sita kautta saadaan informaatio mukavasti perille ja viela siina muodossa, etta se muka olisi jotain sellaista mita kansa tarvitsee ja haluaa. Uskokoon ken haluaa. Kuka pelkaa mustaa miesta, oli leikki jota kouluissa leikittiin viela minun nuoruudessani. Nykyaikana sitten leikitaan tekopyhaa ja ollaan olevinaan suvaitsevaisia vahemmistoryhmia kohtaan vaikka tosiasiassa koko ajan vain laajennetaan orjayhteison lukumaaraa. Hajota ja hallitse on tuttu metodi josta jo historian kirjoissa mainitaan. Thaimaan paaministeri syostiin vallasta silloin kun han ei ollut itse paikalla vaan oli ulkomaan vierailulla. Nyt sitten tuottoisaan urheiluvedonlyontiin mahdollisesti sijoittaneita henkiloita, jotka kuuluvat mahdollisesti pahamaineiseen "liian pitkia ulkomaan lomia" pitavien kastiin, ruoskitaan median ja karajaoikeuksien taholta "poissaolevina". Median avulla voidaan lukijaa vieda kuin passia narussa. Kun seuraavan kerran kuulet jonkun ystavasi herjaavan tai heittavan ikavia kommentteja jostain julkisuuden henkilosta, niin kysy ystavaltasi seuraava kysymys: "Tunnetko henkilokohtaisesti tuon henkilon ja oletko viettanyt hanen kanssaan paljon aikaa, jotta olet voinut muodostaa tuon kasityksen hanesta vai mihin asennoitumisesi perustuu?" Mina voin todeta seuraavaa: Olen viettanyt aikaa seka Timon etta Riston kanssa ja tunnen heidat henkilokohtaisesti. Joten tiedan etta tama kuuluisa "kaksikko" ei ole syyllistynyt yhteenkaan mainittuun asiaan, joihin heita yritetaan syyllistaa. Tilannekatsaus 11.10.2008 Nyt orjiksi aivopesty kansanosa taputtaa vieressa paataan nyokytellen kun viranomaiset vievat naapurilta omaisuuden ja vapauden. He naureskelevat mielissaan ja eivatka osaa edes epailla olevansa itse seuraavana vuorossa. Ajatellaan helposti, etta oikein noille kaikille, mitas vaurastuivat liian helposti, oli sitten keinona futuurit, valuuttakauppa, optiot tai mika hyvansa. Mielessa ei kavaisekaan, etta oma nimi olisi ehka seuraavana listalla, kun peiliin katsoen ei omassa nutussa ole tahtea tai sen puolikastakaan ommeltuna ja kutsua junaan ei ole viela omalle kohdalle tullut. Konstit on monet, Aatu toteaisi tana paivana viiksiensa takaa hymyillen. Viranomaisrikollisuuden rajahdysmainen kasvu kiihtyy entisestaan. En ole tietaakseni tavannut Osmo Anttalaista, mutta nostan hattua hanen urhealle sivustolleen, www.anttalainen.com, jossa han on tuonut nakyvasti esille muutamia viranomaisten tekemia raikeita rikoksia. Aihe on nyt ajankohtainen. |